Hän sai kaiken

Mä alotin ratsastuksen täyttäessäni seitsemän vuotta. Heti kun kuulin, että ratsastusta voi harrastaa, alkoi suuri hinku ratsastuskouluun. Ekoja kertoja hevosen selässä on tainnut olla jo kauan ennen leppävaaraa, mutta ensimmäisen tuntini ratsastin edesmenneellä hoitoponilla, Denverillä. Moni vanha lukija varmastikin muistaa valkoisen pikkuponin. Aika kauan ratsastin taluttajan kanssa, sen jälkeen alkeiskurssin jälkeen ratsastin kerran viikossa. Siinä vaiheessa saatoin kokea lyhyitä motivaation puute kausia, kunnes ala-asteen lopulla aloin kiinnostumaan kisaamisesta ja sain vihdoin oman hoitoponin. Peruskoulun lopulla parhaillaan saatoin ratsastaa helposti viisi kertaa viikossa, sain kisata Jessin kanssa ja olin kaikissa mahdollisissa treeniryhmissä leppävaarassa. Kymmenen vuotta ratsastuskoulussa on antanut paljon ja J:n kanssa oon saanut tutustua kisamaailmaan. Pikkuhiljaa tiesin, että olisi aika päättää, mitä haluan tulevaisuudessa tältä lajilta. 

Se missä tilanteessa nyt ollaan, on projekti ollut pitkä. Jo reilu vuosi sitten aloin harkitsemaan syvästi, pystyisinkö ottamaan niin suuren vastuun harteilleni kuin oma hevonen. Riittääkö taito, aika, motivaatio ja raha? Ihan jokainen kohta piti käydä läpi harkiten. Yksinään se oli oikeasti todella iso homma. Viime kesänä otettiin vihdoin asia koko perheen kesken harkintaan ja siitä se lähti. Kerta ei ollut ensimmäinen, kun hevosta olin kysynyt, heh... Varsinainen hevosenetsintä alkoi vasta tän vuoden puolella. Syksyn keskityin lähinnä menevään kisakauteen ja tallipaikkojen alustavaan etsintään ja muuhun suunnitteluun. Alustavasti katseltiin myös myynti-ilmoituksia. Aluksi kriteerit liikkuivat ns. väärillä akseleilla. Pelkäsin ikää ja halusin että ponnua olisi mahdollisimman korkealle. Siinä vaiheessa, kun olin saanut koeratsastuksia alle, alkoi hahmottua jo hiukan paremmin se, mitä oikeasti junnu ensihevosekseen tarvitsisi. Neljäs hevonen, jota kävimme katsomassa oli 12 vuotta täyttävä hollannin puoliverinen tamma, joka oli kisannut edellisen omistajansa kanssa 120-130 luokkia. Ihastuin tähän tammaan ihan täysin. Liikkeet on hulppeet ja hyppy aivan mahtava. Ekalla koeratsastuksella hypättiin jo isoja ratoja ilman mitään ongelmia, vaikka vauhtia riittikin ;) Kemiat toimi. Se oli ainut heppa, jolla sain sellasen fiiliksen. Just mun tyylinen kuuma menijä, joka hyppää mitä vaan. 

Pohdin tosi kuumasti, teenkö liian hutiloidun päätöksen, jos nappaan jo viiden ensimmäisen joukosta. Lopulta kuitenkin tsekkailtiin soppareita 16.2 torstaina. Vielä en oo katunut ;) 

Ave asustaa tällä hetkellä samalla tallilla, missä se onkin jo ollut sen kaikki neljä kuukautta Suomessa asuessaan. Treenataan täällä tehotreenillä sileellä ja esteillä. Muutto vähän lähemmäksi meitä tapahtuukin ihan viikon päästä. Kuulette sitten! Kaikki on vielä vähän levällään ja pieni stressi päällä onkin. Oon ratsastanut oikeastaan vasta neljä kertaa varsinaisesti omalla hevosellani, sillä tulin reissusta vasta viime keskiviikkona. Oon saanut tutustua tähän kuumaan ja herkkään tammaan nyt pikkuhiljaa. Sanoin itselleni, etten aijo ostaa tammaa tai no en ainakaan tammamaista tammaa. No mikä prinsessa sitten onkaan nyt tallissa ;) Neiti osaa kyllä kertoa mielipiteensä ja hänen sielunelämää tulee ymmärtää. Mutta nyt tollaset tuntuu niin pikku seikoilta. Oon sitä mieltä, että mulla on ihan täydellinen hevonen. 

Meillä on niin paljon suunnitelmia ja mulla kerrottavaa, etten edes tiedä, miten saan ne kaikki samaan postaukseen! Mutta mitä nyt tulee tapahtumaan, se on muutto ja treeni. Meidät tullaan pian näkemään jo varmasti kisaradalla, heti kun omat kilpailuvat ja hepan jutut rokotuksista vuosimaksuihin saadaan selviteltyä. 

Tällä hetkellä oon vaan niin onnellinen tyttö, joka ei voinut uskoa, että saisi kaiken mitä hartaasti unelmoi.