ALMOST EXPLODED

Sitä ja tätä, sinne ja tänne ... Räjähdän pian. Mieli pursuaa samaan aikaan upeaa fiilistä ja käskee uskomaan, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin. Mutta eihän se oikeasti niin mene. Tai niin sanoo toinen osa itseäni. Sen takia stressin ja huolen taakka on painanut koko alkuvuodesta lähtien. Hoida koulu, ratsasta, tee tilauksia, kirjoita ja ylipäätänsä järjestele asiat ja yritä tehdä se edes hyvin. Järjestelmällinen, mutta laiska minä. Tylsä yhdistelmä sinänsä, koska et saa toteuttaa järjestelmällisyyttäsi laiskuutesi vuoksi ja asiat jäävät siihen, mistä ne aloitit.
Totesin joskus kaipaavani paljon tekemistä ja kiirettä. Sitä, että joku tai jokin jahtaa ja on pakko ryhdistäytyä ja tehdä, mitä täytyy. Se on totta, mutta ikävä puoli löytyy kaikesta oikeastaan. Vetäessäni kilpaa köyttä arjen kanssa, se saa vedettyä itseni joskus liian lähelle mutakuoppaa, romahduspisteeseen. Mutta edelleen kaipaan jännitystä, tipunko sinne vai enkö, mutta joskus se on liian tipalla tai pahimmassa tilanteessa kierin pohjamudissa yksinäni miettien, mikä meni vikaan. Ainahan sieltä ei ole mihinkään muuhun suunta kuin ylös kuitenkin.
Mutta rehellisesti sanottuna tänään ei olla siellä, niin lähellä vaan. Kevät on täynnä tavaraa ja pelottavinta on odottaa tarkkoja päivämääriä ja toivoa, ettei mikään mene päällekkäin. En vain halua tilanteeseen, jossa pitää punnita, mikä on tärkein. Joku fiksu sanoi joskus kuitenkin, että kaikkea ei voi saada. Harmi juttu, koska joskus haluaa kaiken. Tällä hetkellä ei ole vaihtoehtona muuta, kuin odottaa.

Viikot ovat ollee sinänsä aika rauhallisia. Kaikkea olen vain jättänyt täysin viime tippaan (varsinkin koulujutut) ja blogin kirjoittelu on jäänyt taas taka-alalle. Yhtenä päivänä tunnen olevani voittamaton ja seuraavana päivänä mikään ei onnistu. Stressaan tulevaa, sillä kevään aikana tulee olemaan aitoa taistelua. Samaan aikaan jännittää tulevaisuus, kun katsotaan pidemmälle ensi syksyyn. Kuviot voi olla täysin uudet, en tiedä edes ollaanko heppaharrastuksen kanssa samoilla teillä kuin nyt, peruskoulukin loppuu ja musta tulee 16 vuotias opiskelija. Tässä vaiheessa en osaa sanoa ollenkaan, missä pisteessä ollaan kesän loputtua.

Ehkä nyt lopetetaan tämä aihe ja siirrytään seuraavaan. Blogia viimeksi päivitin about 2 viikkoa sitten ... Hupsista. Vaikka koulu painaa, se ei nyt ole ainut syy tähän hiljaisuuteen. Nämä viikot ovat vaan menneet enkä ole yksinkertaisesti vaan saanut mitään aikaan. En ala saarnaamaan kuinka alan aktiiviseksi ja saatte tänne kaikkea kivaa. Asia voi kääntyä niin, mutta voi myös olla, että jatkan samaa linjaa... :D Teen oman fiiliksen mukaan, mutta sen voin sanoa, että motivaatio ei todellakaan ole kadonnut. 

Puuhailu Jesun kanssa on koko ajan yritteliästä, mutta koen tällä hetkellä ponin kanssa ylä- ja alamäkiä. Koulupuolta nyt kylmän kauden ollaan hinkattu ja joskus se on tosi hyvä ja joku kerta mokaan homman täysin. Tuntuu hiukan siltä, etten osaa parantaa enkä opi virheistä. Kuitenkin jäkeen päin tuntuu, että kyllä se pienin askelin ja myös se alkaa kantaa jo paremmin itseään kuin pari kuukautta sitten. Tän kaiken keväthössäkän lomassa yritän päästä ponin kanssa valmennuksiin ja valvovan silmän alle.

Yritetään näkyillä taas pian, kunhan saan taas jotain aikaan! Jälleen kerran tässä oli teille postaus ''kuulumisilla''.

Mitään kummoista ei ole kalenterissa paitsi kisaviikonloppu 6-7.2. Jesun kanssa koulurataharkat ja lepuskissa estekisat.