Hyvää ja huonoa

Vähän liiankin hyvän jakson jälkeen maanantai iski. Koulussa oli itku jo lähellä, kun vatsaa koski aivan suunnattomasti. Kaikki pahimmat painajaiset ehti jo käydä mielessä, mutta onneksi tämä mysteerinen kipu ehti helpottua iltaa kohden. Huvi jatkuikin estetunnille saakka. Palataan kuitenkin vähän viime viikkoon ennen estetuntia.

 siellä se kapellimestari :D

Ave on ollut aivan super hyvä joka sileätunnilla. Se alkaa saamaan jo voimaa sekä jäntevyyttä ja antaa koskea itseensä. Laukoissa varsikin tuntuu, että pääsee vihdoin hepan ympärille eikä kaveri poistu heti paikalta. Jos vielä pientä rentoutta lantiosta löytyis, oltaisiin vielä loistavammalla mallilla eikä hevoseen kohdistuisi yhtään ylimääräistä painetta. En ees huomannut koskaan, kuinka helposti lähtee pumppaamaan liikettä liikkuvien hevosten selässä.
Nyt pitkälti heppaa ollaan vain suoristettu ja työ alkaakin tuottamaan tulosta. Jes jes! Heppa oli jossain kohtaa oikea kiemura. Nyt tuntuu, että alkaa itse hahmottamaan suoruutta yhä enemmän ja sitä kautta myös sitä korjaamaan jatkuvasti. Vaikka esteet se pääasia onkin, sileäpuoli on tärkeä! Vaikkei ihan nuttura kireällä mennäkään. Edetään omaan tahtiin. On se vaan totta, ettei ilman sileää selviä esteilläkään. Vastalaukat, avot sekä sulutkin ollaan laitettu jo hautumaan eikä kaveri ole yhtään hullumpi. Kunhan itse löydän tasaisuuden liikkeissä ja sopivanlaisen pidätteen, hevonen pysyy kasassa. Vasen puoli vastalaukassa on se, johon jäädään molemmat muutenkin helposti kiinni. Oikeassa heikommassa suunnassa se oikein korostuu, kun yrittää saada hevosen kaarteen läpi vastalaukan kaarteessa. Pitää löytää vain niin paljon nopeutta omiin apuihin ettei hevonen karkaa ennen kuin huomaakaan. Ave on oikea mestari siinä!

Maanantaina puuttui ratsastajalta jäntevyys, tasaiset kädet ja eteenpäinpyrkimys. Kun vihdoin hevonen on alla, jää ratsastaja jarru päälle ja ollaan pohkeen takana. Esteiden noustua alkoi lentelemään puomeja pohjaan tultua liian matalan käden takia tai yläkropan toimesta. Lopulta kaverikin heitti hanskat tiskiin, kun tarpeeksi monta kertaa mokailitiin. Ja ihan oikeasta syystä kylläkin. Lopulta löysin vään fiilistä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Mutta kyllä, jäi vähän huono maku suuhun tän päivän jälkeen. Positiivsta kuitenkin on, että vihdoin heppa odottaa. Katsotaan, miltä näyttää viikonloppuna kisoissa Riders Innissä. Nyt vaan itseä niskasta kiinni. Ajatus eteen, kevyt käsi kannettuna ja tasapainottavia puolipidätteitä. Helppoa?
Kuumotukset painelee vaan enemmän menemään, kun Tamperekin lähestyy ja siten myös Junior cupin ihka ensimmäinen osakilpailu korkeudella 115cm. En oikeastaan ole mikään kova hätähousu näissä, mutta olosuhteet pakottaa, eh. Otetaan kuitenkin kisa kerrallaan ja tän maanantain jälkeen odotellaan vähän parempaa päivää. Huh!