Vuoden yksi kohokohdista

3/19/2018

Kuvia vuodelta 2016 sekä 2017






Vajaa kolme viikkoa vuoden 2018 Hevoset-messuille! Vuoden kaikki hevostapahtumat ovat aina se juttu ja Tampereelle varsinkin on aina mentävä. Mun kohdalla varsinkin se onkin jo ollut pitkään perinteenä. Koko viikonloppu irroittautuen arjesta on ihan parasta. Tänä vuonna varsinkin ei tarvitse murehtia koulusta, sillä pääsen nauttimaan tapahtumasta juuri koeviikon jälkeen, jes!

Tänäkin vuonna ohjelma on täynnä mielenkiintoista sisältöä. Kestävä suosikki on joka vuotiset estekilpailut, tänä vuonna oikeastaan hiukan erilaisella kokoonpanolla. Esteet vetävät myös suurta määrää muuta yleisöä! Lisäksi mielenkiintoa herättää ratsastusklinikat, joita on tällä kertaa kolme kappaletta. Itse haluan päästä ehdottomasti katsomaan Anna-Julia Kontion esteklinikkaa. Erilaisia luentoja riittääkin ruokinnasta satulan sovituksen perusteisiin. Itse matkaan varmasti tsekkaamaan luennon Tasapainoinen istuna, tasapainoinen ratsukko. Ja ehdotomasti käydään expo läpi moneenkin otteeseen ... Jospa iskisi silmään kiva otsapanta, huopa taikka ratsastushousut ;)

Ootko sä tulossa? Mikä ohjelmasta kiinnstaa eniten?

Nyt on myös jaossa kolme lippua Tampereelle 7-8.4 jaossa Instagramissa! Tsekkaa ohjeet ja osallistu... Jos kuva alla ei näy paina tästä


2 kommenttia

  1. Mistä nuo Deen entinen huopa ja pitkä korvahuppu ovat ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummansiniset pinkeillä reunuksilla? Nehän on Anna Scarpatia ja mun mielestä ihan kustomoitu ja tilattu tuolta Little World Equestiranilta :) Sieltä merkiä ainakin saa, mutta kannattaa kysyä Susannalta !

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.