AI MITEN NIIN HUONO?

5/20/2015

Kuvat: Pinja, Ella
Teksti kirjoitettu sunnuntaina.

17.5 sunnuntai, seuramestaruudet ja oon niin pettynyt. Ei huonompi päivä voinutkaan olla oikeasti. Tätä päivää ollaan innolla odotettu koko vuoden alusta ja nyt tuntuu kuin koko homma ois ollut vitsi. Erittäin huono vitsi, joka ei naurata. Itse munasin aika kirkkaasti koko päivän ja harmittaa niin hirveesti kavereiden puolesta ... Monella kyllä onnisti ja mahtavaa se onkin. Mutta pari oli ihan rikki ja pari niin pettynyt. Oikeasti monelle meinasi tulla itku silmään. Tuntuu, kun sijoitukset olisi mennyt ihan väärin päin ja päivän fiilis oli ihan maassa. Itse munasinkin siis radat aika kirkkaasti ja sekin harmittaa.



 Esteverkassa Bruno tuntui aika hitaalta ja alku oli vähän mitä oli. Vikat hypyt oli parhaimmistoa, kun heppa vähän heräsikin. En esteradalta mitään suurta odottanut siihen nähden miten estepuoli nyt on mennyt tän vuoden sisällä - eli ei mitään suurta. Heti radalle astuessa poni heräsi täysin ja oli aika oma itseänsä (kuten arvelinkin). Rata oli looginen ja kaikki meni paremmin mitä kuvittelin. Mutta niin paljon pikkuvirheitä sieltä jälkikäteen miettiessäni tuli ja pari vähän isompaakin. Kolmannelta neloselle tuli pientä häslinkiä laukan suhteen ja pari kohtaa tuli hiukan epätarkasti ratsastettua. Toisen tuomarin kommentit yllätti mut, kun huomautuksia olivat kantapäät alas (tää on uutta ..) ja säilytä rytmi. Toinen tuomari taas kehui erinomaista rytmiä. Kummatkin olivat kuitenkin siististä ja hallitusta suorituksesta samaa mieltä.  Nappasin kuitenkin tästä luokasta toisen sijan. Tässä vaiheessa olin aika tyytyväinen (rataan nähden).






Kunniakierrokset vedettyä ja kamat vaihdettua suunnattiin kohti kouluverkkaa. Bruno oli aika raskas ratsastaa ja meno oli aika epätasaista heti alkuun. Yritin vain saada ponin vertymään ymyröillä ja taivutuksilla. Kävelin myös runsaasti väsymyksen pelossa. Radalle astuttua heppa lähti vaan alta, vaikka yritin tasapainottaa puolipidätteillä. Rata oli niin epätasainen, kiireellinen ja aivan hirveä. En pitkään aikaan oo ratsastanut näin huonoa rataa. Vaikka alku oli ok, laukassa juuri ennen lisäystä joku heilui katsomossa ja poni säikähti (tääkin on ihan uutta mulle) ja mentiin lisäykseen väärällä laukalla. Loppurata oli alkua pari astetta kiireempää. Toinen tuomari huomautteli hirveästi käsistä ja kiireellisyydestä. Toinen tuomari ei kovinkaan paljoa huomautellut mistään paitsi kiireellisyydestä kuten toinenkin. Loppua kohden sen peästymisen jälkeen numerot laski aika paljon 3,0-5,0 paikkeilla ja muuten ne olivat yllättävän hyviä 6,5-8,0. Hävetti radan jälkeen niin paljon. En vaan käsitä miten munasin noin. Kouluradan jälkeen fiilis laski. Moni oli pettynyt pronsentteihinsa tai rataan. Alakulo tarttui itseenkin. Tulosten jälkeen meni niin vitsin puolelle. Haha, kolmas sija ... Kaikki muut hyvät radat loppuun. Olin koko loppukisoat portinavaajana ja keskusteltiin sitten muitten talkoolaisten kanssa siinä. Kannoin kaikki kamat palkintojenjakoa varten sinne. Nyrppänaamana lopuksi kunniakierrokselle ja mahdollisimman nopeasti kotiin lohturuoka mukana.

Hävettää. Hävettää niin hirveeesti.











Näin Sofia kirjoitteli sunnuntai-iltana pettyyneenä. Moni paikallaolija varmaankin odotteli tätä postausta ja ''mielipidettä'' tästä kisapäivästä. Tosiaan, olen pettynyt omaan ratsastukseeni, harmitti suuresti muiden puolesta ja fiilis jäi aika matalaksi. Mutta kisapäivä se oli kuitenkin ja tää kisapäivä tullaan kyllä ainakin muistamaan. Monilla riitti mielipiteitä tästä päivästä ja joku ehkä avasikin suun väärällä hetekellä. Voi olla, että puheet meni jossain vaiheessa yli ja sehän hävettää. Kuitenkin tästä päivästä jotain opittiin. Jotain edes.


14 kommenttia

  1. Todella ihana postaus <3 Ja Sofia sun pitäis olla ylpee ittestäs, sillä sulla ja Brunolla meni todella hyvin (ainakin katsomosta katsottuna) ja teijän suositukset oli mukavaa katottavaa. :) Onnee vielä <3

    -nea
    http://not-or-ready.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Kivakiva, että näytti edes siedettävältä ... mutta pettynyt kyllä oon omaan ratsastuukseeni, sijoitusta tai ei :-D Mutta kiitos silti <3 !

      Poista
  2. sofiaa toi videopostaus oli sairaaan kiva!!😊 tos kameras on tosi kivan näköst toi video❤️

    VastaaPoista
  3. Minkä luokan te menitte ja mitä saitte prosenteiks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mentiin 60cm ja sieltä pisteitä saatiin 77, sit koululuokkana toimi he C prosentein 62% !

      Poista
  4. Mikä nyt niin hävettää oman tallin kisoissa? Ei yksistä kisoista kannata olla surullinen vaikka varmasti sen tiedät :) tsemppiä! Muista kuitenkin että säkin varmasti kisaat siksi koska se on kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan sitä harmittaa ja hävettää, varsinkin ihminen joka yrittää hipoa täydellisyyttä (ja tiedostaa sen kyllä itsellee)! Ei tähänkään vastoinkäymiseen hukuttu, joten ei hätää .. Joo, syitä mulla on monia mutta toi on yksi niistä :-)

      Hupsista blogger oli merkinnyt tän roskapostiksi .. huomasin vasta :-D

      Poista
  5. Itsekin hämmästelin poniluokkia vaikka en kisannutkaan. Mutta sellaista se joskus on... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, moni muukin siellä oli ymmällään, mutta just .. aina ei voi mennä hyvin !

      Poista
    2. Tuomarit on kuitenkin ammattilaisia (: näkemyseroja voi olla

      Poista
    3. totta kai ovat ! eikä mitään oikeutta heitä syyttää mistään, mutta kaikilla on oma mielipiteensä ja oikeus sanoa se (-:

      Poista
  6. Älä oo liian ankara ittelles, hienosti näytti menevän :) Onnittelut sijoituksista! Tiiän kyllä ton tunteen ku hävettää oma ratsastus, vaikka kuinka näyttäis muitten silmään hyvältä. Muuten minkä niminen talli toi on jossa ratsastat ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että tähtään vähän liikaa täydellisyyteen .. :-D Kiitokset ! Tallin nimi on leppävaaran ratsastuskoulu (-:

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.