Kaikki hyvä tässä

10/24/2016


Siinä se on, radan viimeinen este. Allani on poni, joka on niin tyyni ja kuuliainen. Se on hypännyt joka ikisen esteen tähän asti koko kisoissa ja pursun ylpeyttä. Olen sanaton, kun liidämme viimeisen esteen yli. Tuuletan kuten groomien kanssa sovittiin. Ratsastaja on sanaton. Hän taputtaa upeaa mustaansa ja poistuu jäähallin radalta. ''Vielä vuosi sitten oltiin naapuritallin rataharjoituksissa hyppäämässä eka 50cm''.
Päästiin tosiaan syyskuun puolessa välissä Ypäjälle helsinki international horse show:n semifinaaleihin, kun saatiin kasattua puhtaat radat. Sieltä yllättäen napattiin taitoarvostelun 3 sija ja paikka jäähallin finaaleihin. Viime viikonloppuna oli se suuri hetki, kun matkattiin sitten Helsinkiin. Hieno poni nappasi ekana päivänä 6 sijan!


Miksi tulin hikaisemaan teille tästä, en tiedä. Tuli ikävä. Valehtelisin, jos sanoisin luovuttaneeni koko bloggaamisen suhteen. Olen vain hiukan vaille viimeistä tsemppiä. Rajalla, että aijonko vai en. Joka tapauksessa päätin yrittää edes kirjoittamalla tämän pienen blogitekstin ja annoin ulkoasulle jotain uutta. Ja jos päädyn myönteiseen vastaukseen, se aloitetaan puhtaalta pöydältä. Vaikka vanhoilla postauksilla on toisaalta tunnearvoa, en haluaisi niitä enää nähdä. Katsotaan, mitä niille tulee käymään. Haluan ehkä muuttaa omaa näkökulmaa siitä ''maailma potkii koko ajan perseelle'' johonkin hiukan toiveikkaampaan hahmoon.

Juuri nyt nimittäin fiilis on aika huipussa. Mulla oli vauhdikas, mutta upea syysloma ja vauhti kyllä jatkuu taas arjen aloituttua. Jessin kanssa treenit jatkuu vielä jonkun aikaa ja nyt mennään vielä hyppäämään pari rataa. Heppailua muissakin merkeissä joka tapauksessa tiedossa ja paljon muuta! Jos siirrymme odotetuimpaan aiheeseen, blogin kohtaloon. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mutta haluan antaa sille vielä mahdollisuuden. Onhan tässä tosiaan kerrottavaa, mutta haluaisin kuulla teidän lukijoiden ääntä ensiksi. Mitä fiiliksiä ?

Kuvista kiitos Aliisa Mäkinen!

10 kommenttia

  1. Hienoja kuvia! Ja teillä oli hieno rata, perjantaina, varmasti myös torstaina mutta en ollut silloin katsomassa :) toivottavasti jatkat kirjoittamista, koska tämä on tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. Kaikessa lyhykäisyydessään: KYLLÄ! Jatka ihmeessä, kirjoitat yhtä lempiblogeistani, enkä haluaisi jäädä pimentoon teidän kuulumisista kun olette niin huippu pari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ihana kuulla, katsotaan mihin päädytään :)

      Poista
  3. Todellakin jatkat blogin kirjoittamista! Kirjoitat niin hyvin ja rehellisesti kaikista fiiliksistä/tunteista, että tätä on ihan pakko lukea😂 Tän avulla mä myös kuulen sun kuulumisia ilman et lähetän sulle sata viestiä 😅🙈Te olette vaan niin ihana pari😍

    VastaaPoista
  4. Itse pidän blogistasi yyber paljon joten on sanomattakin selvää että haluaisin sinun jatkavan bloggaamista. Kirjoitat hyvin, ja taas kerran sen sanon, että sulla on aivan mahtavia kuvia !! Tämän takia blogisi näyttää (niinkun onkin) hyvin laadukkaalta. Jessy ja sinä olette oikein hyvä pari, harmi vaan että J on niin pieni vaikka ponnua tuntuu riittävän ;)) HIHS:ssä olitte superit ja ihmettelin miten Jessy oli niin rauhallinen, oli kuin olisi ollut kotonaan ! Itsehän sinä sen päätät jatkatko vaiko et tätä, ja sehän siinä vaikeata onkin....Toivon kumminkin että jatkat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jessy oli aivan mahti, saa senkin kanssa nähdä miten pitkään jatkuu meillä ... Mut blogin tulevaisuus näyttää ainakin aika positiiviselta ! Kiitos vielä, ihanaa kuulla tälläistä palautetta :-)

      Poista
  5. Te ootte vaan niin upea pari! :') <3
    Ja ehdottomasti jatkat bloggaamista ;)

    VastaaPoista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.