Moni ei löytänytkään tietään tänne heti, sillä vaihdoin koko blogin nimen ihan osoitetta myöten. Lähinnä siksi tämä muutos, sillä tosissaan tämä päiväkirja luotiin joskus vuonna 2013 ja silloin nimikin syntyi. Sillä oli tietyllä tapaa paljon tunnearvoa, mutta halusin jotain, joka kuvaa mua (nyt sitten ihan kirjaimellisesti) eikä just 12 vuotiaan tytön heppablogia. Näin luovaan ratkaisuun sitten päädyinkin lopulta. Tällaisten muutoksien kautta syntyy se fiilis "aloitan puhtaalta pöydältä". Se ilmestyy joka tauon jälkeen ja kummasti ylläpitää inspiraatioita ainakin sen pari viikkoa.
Rupi Kaurin teoksesta milk and honey löytyy parannus kaikkeen
Tässä sitä sitten ollaan taas. Kesäloma loppui ja masentava arki jatkuu jälleen. Joillain on töitä ja muilla koulua. Mulla on käytännössä kumpaakin. Kovassa kiireessä olen siis elänyt ja aikaa kaikelle vapaa-ajan puuhastelulle ei ole ollut (kuten some ja blogi). Lukio on vihdoin saatu päätökseen. Kirjoitin vikat aineeni syksyn kirjoituksissa, jotka päättyivät juuri. Hyvä fiilis tosissaan! Pieni tyhjyys tässä kuitenkin velloo sisällä, kun ei näe niin selkeää päämäärää edessä päin koulun loputtua.
Toisaalta lukeminen ei lopu nyt tähän, sillä päätin lähteä lukemaan kursseja aikuislukiossa. Olen koko lukion painottanut luonnontieteitä ja nyt sitten päätin, etten aijo opiskella mitään vähänkään kyseisiin aineisiin liittyvää. Sen sijaan haluan lukemaan psykologiaa, jota en lukenut kuin yhden kurssin. Oikeasti kyseinen aine oli mielen päällä jo silloin ekana vuonna, mutta olin hyvin uppoutunut suunnitelmaani A, jota olin kasaillut jo yläasteelta saakka. Psyka unohui ja jatkoin ekan plänin rakentamista ihan abivuodelle saakka, kunnes aloin kyseenalaistamaan koko suunnitelmaa, identiteettiäni ja elämää. Pohdiskelussa meni sellainen vuosi ja nyt vihdoin pystyn toteamaan, että koen jälleen saaneeni otteen itsestäni. Mutta tottahan se on, että tässä vaiheessa elämää on vaikea tietää oikeastaan mitään mistään. Tai ei koskaan varmaan tiedä.
Huijaisin, jos sanoisin, että tässä postauksessa ei mainita mitään hevosista. Tähän suureen identiteettikriisiini on vahvasti liittynyt oma lajini ja sen toteutus. Täysin ensimmäistä kertaa pään sisällä joku kyseenalaistaa, onko tämä juttu niin sanotusti minä. Kun on duunannut jonkun asian parissa todella pitkään ja sille on annettu käytännössä ihan kaikki, sille ihan pienelle epäilykselle ei anneta tilaa. Kunnes sitten homma paisuu äärettömiin. Loputon motivaationi lysähti nopeasti siihen paikkaan, kun en uskonut enää sataprosenttisesti unelmaani. Eikä sillä tavalla, etten uskoisi saavuttavani sitä. En vaan nähnyt sitä unelmaa enää omanani. Tuntui ihan naurettavalta, kun kaikki kova työ oli tehty ja ainekset toteutukseeni olivat siinä edessäni, etten vaan jaksanut enää yrittää. Se oli kovin turhauttavaa aikaa. Luovuin asioiden jauhamisesta päässäni hetkeksi. Ei ollut hevosta hetkeen siihen aikaan ja keskityin toteuttamaan itseäni muilla keinoin. Vaikka tämä kyseinen luku oli aika surkeaa aikaa tietyllä tapaa (lähinnä olin vaan täysin hukassa itseni kanssa), olin iloisempi etäisyydestä juttuun, jossa olen ollut kiinni suurimman osan elämästäni.
2014 unelmia
Luulin hetken itsekin, että homma tarkoittaisi kokonaan hevosesta ja koko lajista luopumista. Mutta oikeastaan ei kyllä todellakaan tarkoita. Miten sen totettaa kuuden kuukauden päästä tai sitten kuuden vuoden päästä, en osaa sanoa. Mutta hei, ei sitä ehkä tarvitsekaan. Näiden asioiden tajuaminen ja käsittely on aiheuttanut aika suuren kuopan itseeni, vaikka toisaalta mikään ei ole muuttunut. Kaikki asiat ovat ennallaan, mutta tunnen täysin eri tavalla. Hassu juttu.
Follow my blog with Bloglovin
Lähetä kommentti
Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !