HUBBE 2014

9/15/2014

kuvat : Pinja, omaa käsialaa
Hiukan myöhässä, mutta älkää sen antako häiritä !

Hubbe 2014, niin hieno kokemus ja täähän oli siis eka kerta mun kohdalla. Tänä vuonna aiheena oli prinsessat ja ritarit, itse pukeuduin ritariksi Zackin kanssa. Lähdimme ensin koko porukka maastoon ja saavuimme takaisin suorittamaan temppuradan ja loppu ilta vietettäisiin ruokapöydässä. 

Maasto oli ehkä eeppisin maasto minkä olen kokenut ratsastushistoriassa joten kuunnelkaapa tarkkaan! Alkumatkalla Sepe paria temppuaan yritti kokeilla, mutta tuloksetta tämä möykky selässä ei ollut lentämässä mihinkään. Pari kertaa tosin muitakin vähän yllytettiin, mutta kaikki selvittiin hengissä kotiin saakka. Aivan lähellä peltoa Camilla huuteli, että nyt Zackiltä lähti takajalan pinteli. Pysähdyimme ja takaa tuli opettaja heppansa kanssa kauhistuneena kysyen ''ei kai sattunut!?''. Kaikki oli siis hyvin enkä tippunut tai muuta vastavaa käynyt. No sitä takapinteliä irrotellessa, poni lähenteli ilkeästi toista heppaa jonka selässä ope piteli Sepestä kiinni. Tässä tilanteessa oli pakko päästää irti ja hitaana en ehtinyt ottaa ponista kiinni ja eläin juoksi metsään! Onneksi siellä oli mukana kuvaajia/kävelijöitä, joten saatiin nopeasti kiinni. Seuraava haaste oli saada jalustin takaisin kiinni ja sitä yritettiin aika monen ihmisen voimin saada takaisin. Lopulta päästiin jatkamaan. Lopulta kentällä lähti kaikki pintelit .. Siis mitä ihmettä !? Kaiken lisäksi ne lähtivät vielä sisältä päin aukeamaan .. 





Kentällä odottava rata miellytti paljon, se oli erittäin hauskasti tehty! Aluksi kuninkaallinen tervehdys (kesi oma tervehdys), varo myrkkyomenaa (kaada tötterö ja etsi vihreä omena), kiemurtele läpi metsän (pujottelu), ylitä soliseva puro (vesimattokavaletti), laukkaa läpi päivän ja yön (voltti aurinkoportin ja sateenkaariesteen väliin), kaada peti (tiputa pehmolelu tuolilta), julista itsesi kuninkaaksi (sano oma nimesi ja nosta jalka holvikarelle ja pitele miekkaa ylhäällä). Sepe meni tosi nätisti ja mehän koko kisa voitettiin!





Ilta oli unohtumaton ihania ihmisä ympärillä, hyvä fiilis, mahtavat leikit/pelit ja totta kai hyvää ruokaa! Itse vielä sain vuoden ahkerin palkinnon eli 50% alennusta seuraavasta lähtömaksusta ja palkinnon kisan voitosta eli sukat ja sulkaapatukoita, jamm!










ja totta kai super poni 



4 kommenttia

  1. kiva postaus ja kivoja kuvia ! :)

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin postauksesta! Ratsastatko samalla tallilla kun Teresa, joka kirjoittaa blogia Winner takes it all?
    Lähetin muuten banneritilausta, toivottavasti pystyt tekemään!

    http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot.fi

    VastaaPoista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.