LIFE, FULL OF SURPRISES

9/03/2014

kuvat : omaa käsialaa, Petra, Tuuli

Pitkästä aikaa taas blogin puolelle pääsin päivittelemään, tuoreiden uutisten kera! Aloitetaan kuitenkin tiistaista, ja nyt meillä alkaakin jo estekausi ja ratsuna toimii Zack. Tämä kerta oli vielä puomeja ja ensi kerralla jo päästään esteitä hyppimään.

Aloiettiin verkalla joka sisälsi pysähdyksiä, kevyttäistuntaa, puomeja .. Yritin saada hyvän tempon raviin ja pitää hyvän tuntuman. Sepe kuunteli hyvin kaikkia apuja ja oli aktiivinen ravin suhteen. Puomitkin meni hyvin, poni oli hyvin tasapainossa eikä kolautellut. Jatkettiin pienillä ''verkkahypyillä'' pienelle puomikasalle. Se oli sellainen pieni kaareva jossa oli ravipuomit ja se pieni puomikasa ja laukannosto välissä. Se oli seuraava tehtävä.

Laukannostot nousi aluksi aika hitaasti, mutta tehtävää toistaen Sepe tajusi homman. Hyviä hyppyjä tuli kavaletille ja laukka oli hyvä tällaiselle tehtävälle, kun ratatempoa ei vielä haettu. Kerran laukannostossa poni teki pienen vaivaisen ''ryntäyksen''. Tehtävä meni kokonaisuudessaan mukavasti. Tehtiin sama toisen kerran toisin päin, ja tällä kerralla kavaletille ei tullut kovinkaan hyviä hyppyjä. Muutenkin poni oli turhan kiireinen jo ravipuomeilla.

Jatkettiin isommille kavaleteille yksi kerrallaan, tehtävän pääidea oli laukanvaihdot esteillä. Kavaletit olivat täyskaarron tiellä. Tempo olikin  tässä tehtävässä hyvä, hidastui kuitenkin kaarteissa ja olin liian hidas reagoimaan. Laukat vaihtui kahdella ekalla kerralla lopuissa en saanut suoristettua kaarteen jälkeen. Muutenkin poni lähti vähän punkemaan joka suuntaan enkä ehtinyt siihen puuttua. Kaiken kaikkiaan hyvä tunti takana ja mielelläni lähden hyppimään !



Hypätään aiheesta toiseen, kertomiini ''yllätyksiin'' .. Mistä aloittaisin? 

Yhtenä kesäisenä päivänä mulle esitettiin kysymys ''miltä kuulostaisi kielimatka?'' ja siitä lähtikin sunnittelu matkasta Englantiin heppaiselle kielimatkalle! Innoissani tästä asiasta kerroin Camillalle ja yllätys ihan samaa matkaa oltiin Camillallekkin ehdotettu, mikä sattuma! Ensi kesänä olisi siis aika, matkaa ei ihan vielä olla varattu, mutta aika varmaa että kolmeksi viikoksi sinne ollaan lähdössä Camillan kanssa. Tarkempaa tietoa luultavasti myöhemmin, mutta hei miten siistiä!

Kielimatka ei siis ole ainoa asia minkä halusin mainita. Käyn siis aina ratsastuskoululla estevalmennuksessa maanantaisin kello 4 eri opettajan valmennuksessa (siis eri opettaja kuka on vakiotunnillani). Nyt ollaan keskiviikolle suunniteltu uutta estevalmennusta joka on vähän illemmalla ja vielä tämä on vähän kokeneemmille ratsastajille. Mä innostuin heti kuullessani tän uutisen, ja kyselin vähän ja nähtävästi jos tää valmennus syntyy itse sinne mahdun mukaan! 


tähän nää uutiset ei vielä loppuneet .. mutta odotetaan niitä vielä vähän ..
ulkoasukin lähiaikoina vaihtumassa ..

12 kommenttia

  1. et sitte edustavampaa kuvaa löytäny ... mut hihii oot ihana 😘 !!

    VastaaPoista
  2. Hei vitsi kiva toi kielimatka! Äiti ehotteli tota samaa matkaa tos kesän alussa mullekki et ens vuonna menisin ku mun englannin kielen taito ei oo kovin kehuttava XD mut en usko et oon menossa ku paljo muitaki suunnitelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aa, voi harmi ): ! mut siellähän se kieli just kehittyy ;)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! :) Mut hei mä ja mun kaverikin ollaan luultavasti menossa kielimatkalle Englantiin kolmeks viikoks :D ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos (: ! minne päin jos ehkä oltais samalla reissulla :-D ?

      Poista
    2. En oo ihan varma mut oisko toi STS:n ratsastuskielimatka Englannin Hastingsiin? :-D

      Poista
    3. Eikä .. Just se :-D tai ainaki sama paikka ..

      Poista
  4. Onko toi keskiviikko siis poniestevalmennus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan varma :D poni/heppa ? Se ainakin tulee heppatunnin tilalle ..

      Poista
    2. minkä heppatunnin tilalle?

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.