PÄIVÄN HÖPINÖITÄ

9/10/2014

kuvat : omaa käsialaa, Petra

No aivan ensiksi .. mitä mieltä olette aivan uudesta ulkoasusta? Tai no ei nyt aivan, onhan siellä jotain uutta. Banneri syntyi monen mutkan kautta, kun tuolta gimpistä löytyi uusia värejä ja muokkauksia! Päivitin myös gadgettien kuvat sekä vaihdoin taustan, jos huomasitte. Itse ainakin olen aika tyytyväinen lopputulokseen. 


Asiasta toiseen seuraavaksi .. Tiistain estetuntiin Sepellä! Iltapäivällä sää oli suht. sateeton ja siedettävä. Talutellessa ak:oolla alkoi hirveä sade ja itse tulin ihan märkänä sisälle. Harmitti tosi paljon, koska oli todennäköistä ettei tuntia pidettäisi pihalla ja sen tunnin tehtävä oli tarkoitettu enemmänkin kentälle. Jatkettiin maneesissa samoilla tehtävillä kuin viimeksi puomitunnilla eli laukanvaihtoja sekä jumppailua. Heti alusta verkattiin ponit kuuntelemaan ulkoapuja hyvin, jotta vaihdot onnistuisivat kaarevan jälkeen. Itseltäni ei oikein onnistunut tämä ja se kostautui esteillä aika pahasti.

Aluksi verkkahypyillä tultiin kavaletit kummassakin suunnassa (tosin kuvaaja tuli vasta ekojen hyppyjen jälkeen). Suht. hyviä hyppyjä tuli, mutta Sepe valui koko ajan ulkoreunaan ja eikä meinannut ulkopohjekkaan auttaa. Lopuksi ne laukanvaihdot pienillä esteillä. Kuten sanoin huono verkka kostautui ja eikä saatu kun vain kerran tai kaksi laukka vaihtumaan? Tiet, hypyt, avut .. Kaikki jäi tekemättä huolella! Pari kertaa tuli jopa ihan järkyttävää jättiloikkaa ponilta. Ainut asia mikä oli kunnossa oli vauhti ja tempo, ei menty liian kovaa tai hitaasti ja tempo oli hyvä näille esteille. No ensi kerralla ehkä päästään pihalle..



Ja vielä kerran asiasta toiseen, nimittäin huomenna on sen verran aikaa, ja ajattelin että voisin tehdä pari erikoispostausta valmiiksi ja julkaisisin yhden jo huomenna. Näihin kuuluisi kysymyspostauksen vastaukset osa 2, vanhojen muistelua, something about me .. ja muita! Onko jotain erityistä toivetta mikä tulisi huomenna tai olisiko joitain toiveita erikoispostausten suhteen?


Loppuun vielä tällainen kuva !


Huomatkaa että banneripajan jono on nyt tyhjillään, suht täynnä jo ! 

4 kommenttia

  1. Vastaukset huomenna! Videolla? :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sulla, satuin kuulemaan kaverilta tästä ja kovasti kehui sitä niin oli pakko tulla kurkkaamaan!! Teksti oli sopivan lyhyt jotta jaksoi lukea sen ilman että siihen kyllästyi ja alin kuva oli tarkka ja kaunis! Katselin myös kuvasivustoasi joka vaikutti myös niin hienolta! Luin myös hoitoponistasi joka menehtyi, osanottoni. Uudesta hoitsustakin lukaisin, kaunis ruuna kyseessä! Minkä rotuinen ja ikäinen hän mahtaa olla? Anteeksi kaamea romaani tuli kirjoitettua mutta vielä yksi kysymys! Kuka tuo bannerissa oleva Kerry heppa tai poni on? Onko toinen hoitoheppa/poni vai miksi hän on siinä? Ihana ja persoonalline blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaau kiitos, tällaiset kommentit ovat sitten niin inspiroivia! Joo Zackistä ei suoraan sanottuna ei ole tietoa, ainut mistä olen varma että poni on alle 10 vuotta .. Kerry on ikään kuin vakkari esteponi ja muutenkin erittäin tärkeä tapaus (: Kiitokset vielä!

      Poista

Huomaathan, että kommenttien valvonta on päällä. Älä siis pelästy, jos kommentti ei ilmesty heti boksiin. Ruusut ja risut otetaan vastaan, kiitos kommentistasi :-) !

Latest Instagrams

© Soffe. Design by FCD.