Solmussa istunnan kanssa

Tällä viikolla oli se hetki, kun vihdoin pääsin ratsastamaan jo lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ihan super mahtavaa päästä satulaan ja toivotaan, että Avenkin kanssa hommat alkaisi jo edistyä niinkin pitkälle.

Ihan ensiksi ratsastin juuri Suomeen tulleen 9 v ruunan Laromen. Heppa oli tosi symppis! Miellyttävä, mutta toi ainakin tälle perustallaajalle haasteita sileän puolella. Kesti aika kauan löytää kontaktia ja suoruus. Tänkaltaisista hevosista ei kovasti ole ollut kokemusta, jotka pakoilevat, mitä enemmän yrität ohjaa ottaa. Totta kai haluaisin. Oman kanssa on niin eri juttu! Neiti tulee aina mukavasti oikein päin, kun otat ohjat käteen. Ongelmat piileekin sitten eri jutuissa. Pohdittiin myös, että näissä estehevosissa taitanee kaikissa olla aika reilusti hommaa sileällä. Se ollaan tosiaan meillä päinkin todettu.
Kävin Laromea ratsastamassa niin myöhään, ettei oma kamera vaan riittänyt pelastamaan valoa... Kuvat eivät siis onnistuneet siellä tällä kertaa.

Tänään kiipesinkin jo vanhan tutun selkään, kyseessä oli ihana poniori Dee. Tämä ihastuttava kimo esiintyykin aika monissa otoksissani! Ponilla olenkin ratsastanut ennenkin ja vitsi se on upea. Plussaa on myös, että aivan mun tyylinen poni! Kun palataan takaisin ratsastuskouluaikoihin, hiukan tulee mieleen kouluponi Zack joskus vuosilta 2014-15. Silloin opittiin tutuman merkitys sekä se pohje kohti ohjaa muun muassa :D Tänään sitten ajattelinkin pääseväni helpommalla, kun alla on paljon mulle tyypillisempi ratsu. Kuitenkin sain pettyä, ettei tänään saanutkaan ottaa rennosti, sillä taas hikoilin hulluna kuten eilenkin. Poni koetteli tätä rautakankea aika rajusti! Postauksen kuvittavat Deen ratsastuskerralta otetut otokset, jotka on Saran käsialaa.

Olin jollain tasolla valmistautunut siihen, ettei selkään palaaminen jatku tasan siitä mihin se jätettiin. Kolmessa kuukaudessa ehtii ruostua aika reilusti. Se järkytys koettiinkin, kun kummatkin kädet oli ihan eri tasolla, sisäohja vetää ja ulko päästää, ranteet mutkalla ja kyynärpäät kaukana kyljistä. Oli ihan hirveetä tujotella peilistä, kun kaikki vanhat käsivirheet paistatteli siinä vahvempina kuin koskaan. Lista jatkuu toki. Yläkroppakin jäi jumiin etukenoon, ihan hirveetä! Oma jähmeys oli niin läsnä ja hävisin nopeudessa hevoselle joka tilanteessa. Ei koskaan ole tuntunut, että olisi näinkin solmussa oman istunnan kanssa! Tuntui nimenomaan pitkältä rautakangelta, joka jäi siihen pahimpaan asentoon eikä muuten liikkinut siitä. Oli niin raskasta yrittää keskittyä omaan istuntaan ja samalla työstää hevosta.

Näitä kuvia oli aivan liikaa ...:D

 Videota aika lopputunnista ja lähinnä oikeasta eli ilmiselvästi... no helpommasta suunnasta eh !

Onneksi osasin jättää välillä omat turhamaiset ajatukset sivuun ja keskittyä hyviin hetkiin sekä itse ratsastamisen iloon. Kuulostaa aika kliseiseltä joo. Tän tauon jälkeen kuitenkin sydän pamppaili vaan siitä, kun sain laittaa kypärän päähän. Ratsastukset ei onneksi jääneet näihin pariin kertaan. Vielä oikestaan epäselvää, kuinka paljon ensi viikolla pääsen taas selkään, mutta toivottavasti paljon. Jos Aven kanssa tens tuottaa tulosta, toivottavasti selässä ollaan myös ensi viikon jälkeen.

Kiitokset kuuluu ihanille omistajille, @team.sainio ja @teamaalto !